Sido luistimet jalkaasi - Saatavilla Xbox One ja PlayStation 4

12 Player NHL Collision Physics

Oikean maailman fysiikat koskevat ensimmäistä kertaa jokaista pelaajaa jäällä tapahtuvissa törmäyksissä uuden 12 Player NHL® Collision Physicsin myötä. Uusien konsolien tehoja hyödyntävän ja palkittuun NHL Collision Physics -järjestelmään pohjautuvan toiminnon myötä jokaiseen jäällä olevaan pelaajaan sovelletaan aina fysiikkaa. Tunne NHL-lätkän kovaotteinen kaaos aitojen törmäysten, maalitaistojen ja pelaajaryppäiden myötä.

Real Puck Physics

Lätkäkiekko on yksi haastavimpia kohteita autenttiseen kopiointiin, mutta siinä on lopultakin onnistuttu. NHL 15 -pelissä on kokonaan uudelleen rakennetut kiekkofysiikat, joiden myötä kaikki kiekon liikkeet ja interaktiot tuntuvat aidommilta. Kaikki jäällä oleva, mukaanlukien jään pinta, on elossa mikä aikaansaa ennalta arvaamattomia ja autenttisia kiekon pyörähdyksiä ja pomppauksia, joita nähdään myös oikeissa NHL-peleissä.

Autenttiset Pelaaja & Varustemallit

Uuden sukupolven lätkäpelaajahahmo on rakennettu täysin uudelleen jäästä ylöspäin. Nyt pelaajamalleilla on kolme selkeää kerrosta - keho, varusteet ja peliasu. Jokainen kerros toimii itsenäisesti, mikä tekee jokaisesta kiekkointeraktiosta tai pelaajainteraktiosta entistäkin realistisempaa. Dynamic Cloth -teknologia lisää pelin realismia ja vauhdin tunnetta, sillä se reagoi pelaajan liikkeisiin jäällä esimerkiksi räjähtävien kiihdytysten aikana.

Pelaajien ennennäkemätön tunnistettavuus

EA SPORTS UFC -pelistä tuttu teknologia tuo NHL 15 -pelin pelaajille mullistavan tunnistettavuuden, aidot emootiot ja animaatiot. Pelaajat näyttävät ja tuntuvat aitojen esikuviensa kaltaisilta lähtien siitä, miten he luistelevat jäällä, aina siihen minkälaisia ilmeitä heidän kasvoillaan nähdään voittomaalien jälkeen.

Superstar Skill Stick

Nyt kaikki NHL superstarojen työkalut ovat käytössäsi. Mullistava Skill Stick on kehittynyt edelleen antaen entistä enemmän hallintaa pelaajalle. Suojele kiekkoa ja vastaanota syöttöjä ilman että rytmi rikkoutuu ja löydä uusi arsenaali harhautuksia - kaikki tämä intuitiivisella oikealla tattiohjaimella, jota on todella helppo käyttää, mutta josta löytyy myös syvyyttä.

Autenttiset areenat

Tunnet todella olevasi paikalla, sillä me annamme sinulle talon parhaat paikat. Uuden sukupolven konsolien myötä NHL-sarja pystyy toistamaan jokaisen yksityiskohdan NHL-areenalla. Ainutlaatuiset areenat sisältävät jopa 19 000 istuinpaikkaa, erilaisia valaistuksia ja pelaajien sisäänkäyntitunneleita - ja kaikki nämä on tallennettu niin yksityiskohtaisesti, että se ei olisi voinut olla mahdollista aiemmilla konsolisukupolvilla. Nyt kotipelit todella tuntuvat kodilta.

Uusi Kommentaattoritiimi

Uudet äänet uudelle sukupolvelle. NHL 15 toivottaa tervetulleksi NBC Sports kommentaattoritiimin Mike ‘Doc’ Emrickin ja Eddie Olczykin. TSN analyytikko Ray Ferraro tarjoaa lisäksi pelitietoa jään tasolla. NHL 15 vie kommentoinnin aivan uudelle tasolle tarjoten aidon maailman ennakkopelikommentointia Docilta ja Eddieltä. Yhdessä NHL 15 -pelivisuaalien kanssa tämä on vallankumouksellinen edistysaskel urheiluvideopeleille, hämärtäen aitojen urheilulähetysten ja pelitapahtumien välistä rajaa.

NBC Sports Game Day Presentation

Kaikkien aikojen realistisin broadcast-paketti on mahdollista uuden NBC Sports -yhteistyön myötä. NHL ja NBC miehistö toivottaa sinut tervetulleeksi kaupunkiin pelin intron aikana ja tarjoaa samoja elämyksiä, mitä näet televisiosta NHL ja NBC grafiikkojen ja brandauksen kera.

Living Crowds

NHL 15 asettaa uuden standardin videopeleille tuomalla peliin yli 9000 yksilöllistä yleisöhahmoa ja 4x enemmän animaatioita kuin aiemmissa peleissä. Katso yleisöön ja näet fanien heiluttavan kylttejä, joissa on sinun nimesi, erilaisiin asuihin pukeutuneita superfaneja ja jopa kokonaisia katsomolohkoja täynnä vastapuolen tukijoita. Jokaisella yleisön edustajalla on oma yksilöllinen käyttäytymismalli, jonka mukaan he toimivat ennakoidessaan peliä, irvailevat pelaajille, taputtavat Jumbotronin dynaamisen musiikin mukaan tai pitävät taukoja toiminnasta nappaamalla selfien ja ikuistamalla kokemuksensa.

Vision AI

Kehittynyt pelaajaäly, Vision AI, antaa pelaajille paremman tietoisuuden ja mahdollisuuden lukea ja reagoida potentiaalisiin tilanteisiin. Maalimahdollisuuksien tunnistus, syöttöjen ennakointi ja kehittynyt joukkuetyö parantavat pelin sujuvuutta.